perjantai 12. helmikuuta 2010


Muutama kuva viimeaikaisista käsitöistä;



Kaksi sisävaippaa: Raidallinen vaippa omalla kaavalla retrofroteeta, sisäpintana coolmax. Sisällä läppä, jonka alle saa lisäimuja. Ruskeankirjava vaippa SK-lehden kaavalla. Puuvillakangas itse värjättyä, sisäpintana fleece. Sisällä tasku, yksi kiinteä imukerros.


Raidalliset villahousut merinovillaneulosta. Katsoin mallia Babyidean Wool Longies -vaippahousuista, mutta nämä ovat jo kolmas versio housuista ja joka kierroksella olen muuttanut mallia paremmin omalle lapselle sopivaksi. Itseasiassa kyseinen neulos on konepesunkestävää, eli ei varsinaisesti vaippakäyttöön sopivaa. Tein kuitenkin haarapalan kolminkertaisena ja näin kotikäytössä toimii ihan hyvin lyhyellä vaihtovälillä. Ja nää on niin mukavat & pehmoiset jalassa!


Nämä vaippapöksyt hurautin hetkessä; Ratkoin risan vetoketjun irti. Liian pieneksi käynyt villahaalari kainaloista poikki, pätkä resoria ja Siinä se!


Novitan Puro-langasta villikset juniorille. Muistaakseni Iltanuotio on tämän värin nimi. Mallia otin alunperin Villapöpistä. Nämä ovat "oman pepun" ja käsialan mukaan muokattu versio.


Lopuksi kolme Purolangasta kudottua pipoa. Tarvitsimme koko porukalle peruspipot ilman tupsuja ja töröttimiä. Semmoiset, jotka mahtuvat hyvin kypärän ja hupun alle. Näissä on useampia värejä sekaisin. Isännälle valmistui samanlainen ruskeansävyissä, mutta pipo ei ollut kuvaushetkellä kotona.

Ei kommentteja: