torstai 20. toukokuuta 2010

 Eipä ehdi ompelukoneen ääressä istumaan, kun ulkona on niin hieno ilma koko ajan.

Jotain pientä sentään sain valmiiksikin.

Pienimmäisen viime kesäiset hatut eivät tietenkään enää mahtuneet päähän. (Joku viisaampi olisi tämänkin osannut ennakoida ja valmistanut kesäisiä vaatteita jo toppatakkikaudella.) Muitten ompeluksien edelle kiilasi lierihattu. Yllättävän paljon menee kangasta pieneenkin hattuun. Tampellan sininen viinimarja-kangas ei ihan riittänytkään. Onneksi muumilakanan riekale oli miltei samaa sävyä. Malli on kuudesta lohkosta koottu perushattu. Ommellessa sovittelin ja muokkasin. Hankalinta oli saada kupuosan ja lierin yhteen ommeltavat reunat samaan mittaan. Sinisestä trikoosta lisäsin kapoiset soirot nauhoiksi. Pojalla ei lakit pysy päässä ilman. Eipä kyllä nyörien kanssakaan välttämättä.


Lopultakin sain valmiiksi sinisen myssyn, joka on lojunut puolivalmiina kaapin uumenissa. Tällä samalla mallilla pienin muutoksin olen ommellut hattuja itselleni jo liki kahdenkymmenen vuoden (HUI!) ajan.
Tämä hattu oli edellisessä elämässään tyttöjen paita, jonka kyynärpäät kuluivat puhki. Eihän näin hienoa kangasta voinut heittää hukkaan!

Loppuun vielä pikkuisen kirppistelyjä;

Punasävyinen verhopari villamaista kangasta 2e, ikkunaan syksymmällä.
Kolme pitkää vihreää kukkaverhoa 3e.
Ei ole mieluinen väri, mutta kyllä laadukkaalle puuvillakankaalle käyttöä löytyy

Kaksi vaaleaa verhoa, joissa metallinkiiltoisella vaaleanpunaisella painettu viuhka/suomukuvio, 3e. Näistä olisi tarkoitus ommella tytöille kellohelmaiset mekot kesän juhliin.

Upea pöytäliina 1e. En ole vielä mittaillut riittääkö, mutta tästä toivoisin paitaa itselleni.

1 kommentti:

Sani kirjoitti...

Hienon hellehatunhan olet tehnyt :)
Se minun tekemäni on Ottobren ilmaiskaava, löytyy täältä
http://www.ottobredesign.com/fi/kaavat/pdf/lierihattu_fi.pdf
Täskin on läpät mahdollista laittaa, jätin ne pois ja laitoin vain nauhat. Tuota kaavaa on mielestäni helppo isontaa ja pienentää :)