torstai 17. maaliskuuta 2011

Puhtaat Valkeat Lakanat

Koululaisilla on piakkoin myyjäiset, joihin ope pyysi vanhempia ompelemaan kauppakasseja. Kasseihin lapset painavat kässätunnilla kuvioita ja myyvät ne sitten luokan omassa pöydässä. Ilmottauduin vapaaehtoiseksi ompelijaksi, sillä > kas kummaa < kaappiin on hamstrautunut useampikin kirppikseltä löytynyt lakana. Vanhat Iso-Äidin aikaiset lakanat ovat useinmiten vuosikymmenten käytön jälkeenkin yhä hyvässä kunnossa.
 Pokkari vierastaa valkoista väriä yhtä paljonkuin minäkin,
eikä suostu edes kuvaamaan sitä puhtaasti.

 Kymmenen kassia hurautin näin ensialkuun. Jotain hupaa piti tästäkin saada irti, siksi muuntelin hieman yksityiskohtia, vaikka mitat pysyivätkin liki samoina.
 Yksi kohta kankaasta oli kevyesti värivikainen. Niin vähän, että huomasin värieron vasta valmiissa kassissa, kun puhtaan valkoinen ja hieman kellastunut reuna tulivat saumassa vierekkäin. Onneksi kaapista löytyi iloisen keltainen pesukoneväripakkaus. Muutama kassi pääsi piristävään värikylpyyn ja samalla värjääntyi pari lakanaakin uutta ompelupäivää odottamaan.
 Paljon kivempi, kuin nuo tylsät valkoiset!

Näin hienon kuvion maalaa aamuaurinko keittiön seinälle.

2 kommenttia:

Zzz kirjoitti...

Hauskoja kasseja tuli vanhoista lakanoista.

Aurinkokuvio on tosi hieno....

Jokke kirjoitti...

Niin, eihän valkoisessa ole mitään muuta hyvää puolta kuin että se on helppo värjätä ;)